Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä Suomessa. Siihen sairastuu vuosittain yli 5000 naista. Rintasyövän hoitotulokset ovat maassamme hyviä, yhdeksän kymmenestä sairastaneesta on elossa viiden vuoden kuluttua hoidoista. 

 

Rintasyöpää hoidetaan poistamalla syöpäkasvain. Leikkauksen yhteydessä poistetaan myös 1–3 kainalon ns. vartijaimusolmuketta, joista tutkitaan onko syöpä levinnyt kainalon imusolmukkeisiin. Jos syöpäsoluja löytyy kainalosta, niin yleensä poistetaan kaikki kainalon imusolmukkeet syövän laajemman leviämisen estämiseksi.  Leikkaus sekä liitännäishoidoksi mahdollisesti annettu sädehoito voivat häiritä yläraajan imunestekiertoa. Näiden vaikutuksesta jopa joka kolmannelle ilmaantuu kainalon imusolmukkeiden poistamisen jälkeen huomattavaa raajaturvotusta.  

 

Osalla naisista raajaturvotus kroonistuu ja haittaa toimintakykyä, tilaa kutsutaan lymfedeemaksi, jonka syntymekanismeja tunnetaan huonosti. Ei tiedetä myöskään, miksi toisille ilmaantuu lymfedeema ja toisille ei, eli tutkimusta tarvitaan kipeästi. Lymfedeemaan ei niin ikään ole keksitty parantavaa lääkettä ja hoito onkin pääsääntöisesti oireenmukaista. Osaa kroonisesta raajaturvotuksesta kärsivistä voidaan auttaa leikkaushoidoilla.

 

Uusilla tutkimusmenetelmillä lymfedeeman kimppuun 

Viime aikojen kehittyneiden tutkimusmenetelmien ansiosta voidaan nykyisin tutkia yksittäisten solujen geenien ilmentymistä ja käyttäytymistä, mikä avaa uusia ovia myös lymfedeeman ymmärtämiselle ja hoitojen kehittämiselle.

Tyksin plastiikka- ja yleiskirurgian klinikassa työskentelevä plastiikkakirurgian erikoislääkäri, LT Susanna Pajula sai Moikoisten syöväntutkimussäätiön Irja Ketosen muistorahastosta 10 000 euron apurahan krooniseen lymfedeemaan liittyvän rasvakudoksen toiminnan tutkimiseen.

 

Lymfedeemarasva lähikuvassa

–Tutkimuksen tavoitteena on tutkia ja selvittää rintasyöpähoitojen aiheuttaman kroonisen yläraajaturvotuksen, ja sen myötä yläraajaan kehittyneet rasvakudoksen rakennetta ja geenien ilmentymää vertaamalla kudosta terveen raajan rasvakudokseen. Lisäksi tutkitaan, miten kirurginen hoito vaikuttaa lymfedeemarasvan rakenteeseen. Perimmäisenä tavoitteena on selvittää voidaanko tulevaisuudessa ennustaa kenelle lymfaturvotus kehittyy, ja sen kautta myös kehittää mahdollista parantavaa lääkehoitoa, selvittää lääketieteen tohtori Susanna Pajula.

 

Tutkimuksessa otetaan rasvakudosnäytteet vapaaehtoisilta potilailta, joille on kehittynyt yläraajaturvotus rintasyöpähoitojen jälkeen ja joille tehdään rasvoittuneeseen, toiminnallista haittaa aiheuttavaan yläraajaan rasvaimutoimenpide. Rasvanäyte otetaan myös terveestä yläraajasta. Puolen vuoden kuluttua toimenpiteestä otetaan turvonneesta raajasta kontrollinäyte polikliinisesti. Kudosnäytteet tutkitaan ja analysoidaan uuden tyyppisillä yksisolumenetelmillä yhteistyössä Turun yliopiston Biolääketieteen laitoksen ja Bioteknologian keskuksen kanssa.

​

Tyksissä vankkaa osaamista

Susanna Pajulan mielenkiinto lymfedeeman aiheuttamiin ongelmiin virisi oman työn ja Tyksin plastiikkakirurgien asiantuntemuksen myötä.

​

–Tyksin plastiikka-ja yleiskirurgian klinikassa on tutkittu ja kehitetty jo 2000-luvun puolivälistä lähtien rintasyöpähoitojen jälkeisen yläraajaturvotuksen kirurgisia hoitomenetelmiä. Myös tieteellinen tutkimus tämän aihepiirin ympärillä on ollut Turussa vilkasta. Hoidan ja leikkaan itse työssäni näitä potilailta ja olen todennut kuinka merkittävästi elämänlaatua ja toiminnallista haittaa yläraajaturvotus voi potilaalle aiheuttaa. Työni myötä mielenkiinto asiaa kohtaa lisääntyi vähitellen ja dosentti Pauliina Hartiala, joka on tehnyt kansainvälisestikin merkittävää tutkimusta tästä aihepiiristä, innoitti tutkimuksen tekemiseen ja liittymään hänen tutkimusryhmäänsä.

​

Tutkimusta ja käytännön työtä rinnan

Aktiivisen tutkimustyön ja täysipäiväisen kirurgin työn yhdistäminen on ajoittain haastavaa. Kumpikin työ vaatii oman aikansa ja keskittymisen. Susanna Pajulan saama apuraha mahdollistaa virkavapaan päivätyöstä, jolloin voin keskittyä täysipäiväisesti tutkimustyöhön ja sen edistymiseen.

 

–On mielenkiintoista ja etuoikeutettuakin että voi yhdistää potilaiden käytännön hoidon ja tieteellisen tutkimuksen yhteen. Vaikka tutkimuksessa saatujen tulosten ja hoitokäytäntöjen siirtäminen päivittäiseen työhön on usein hidasta ja kestää usein vuosia, siitäkin huolimatta kumpikin työ tukee toinen toistaan ja antaa perspektiiviä potilaiden hoitoon. Kliiniselle tutkijalle on myös erittäin tärkeää osata vapaa-ajalla irtaantua totaalisesta kummastakin työstä ja saada aivot nollattua päivittäin edes hetkeksi, pohtii Pajula.